Opiskelijalle – Tee-se-itse

Jokainen meistä voi ohjata koulua vähähiiliseen suuntaan. Ohjaamossa kanssamme istuu muu kouluyhteisö. Yhdessä pystymme vaikuttaviin tekoihin, mutta kannamme myös itse oman paikkamme kokoisen vastuun.

Onko sinulla jo ilmasto-osaamista tai haluatko oppia lisää? Katso ohjevideo opiskelijoille! Tutustu osaamismerkkeihin oheisen lautapelin kautta. Koulun Ilmasto-osaaja -kokonaisuus koostuu hiilineutraalia koulua tavoittelevista tehtävistä. Osaamismerkeillä voit näyttää joko aiemmin hankittua tai näiden tehtävien avulla kerättyä ilmasto-osaamistasi. Korjataan koulu itse, mutta yhdessä.

Ajankohtaista: Kaikki merkit ja Taustaopas on nyt julkaistu! Ei muuta kuin testiajolle.

Avaa taustaopas (PDF) Merkit tiivistettynä (PDF)

Kokonaisuus on lukio-opintojakson (kurssin) laajuinen ja sisältää lukion uuden opintosuunnitelman mukaisia tehtäviä, joiden tavoitteena on korjata kouluasi kohti hiilineutraaliutta. Koulusi vastuuopettaja arvioi osaamismerkkisuorituksesi. Kukin osio koostuu koulun nykytilaa kartoittavista merkeistä. Ruoka-, Liike- ja Infra-osioiden lopussa on oman korjauskohteen ideointi ja suunnittelu sekä Asenne-osiossa yhden korjauskohteen vieminen eteenpäin. Huom! Merkit ovat lukuvuonna 2021-2022 tarjolla ensisijaisesti vain pilottilukioille. Ota silti yhteyttä, mikäli kiinnostuit merkeistä, niin katsotaan onnistuuko merkkien suorittaminen koulullasi.

Miten edetä?

  • Ilmoittaudu koulusi vastuuopettajalle
  • Tunnistaudu (ei pakollista)
    – Mikäli haluat, luo tunnukset Open Badge Passport -palvelussa ja saat näin oma osaamismerkkipassisi.
  • Tee
    – Tutustu kunkin tehtävän merkkihakemukseen Open Badge Factory -sivustolla alla olevan kuvan linkkien kautta, suorita hakemuksen tehtävät TAI osoita aiempi tehtävään liittyvä osaamisesi hakemuksessa esim. liitetiedostoilla. Huom. ei edellytä kirjautumista, vain sähköpostiosoitteen.
  • Hae
    – Kun merkkihakemus on täytetty, hae osaamismerkkiä lähettämällä merkkihakemus koulusi vastuuopettajalle.
  • Hyödy
    – Käytä saamiasi osaamismerkkejä esim. lukiokurssin hakemiseen, työnhaussa, jatko-opinnoissa, vapaaehtoistöissä, harrastuksissa jne.

Mitä Koulun Ilmasto-osaaja merkki sisältää?

Koulun Ilmasto-osaaja -osaamismerkki koostuu 42 erillisestä merkkihakemuksesta, joista osa on helpompia, osa kokoavia ja osa 45 min laajuisia. Kukin osio koostuu koulun nykytilaa kartoittavista merkeistä. Ruoka-, Liike- ja Infra-osioiden lopussa on oman korjauskohteen ideointi ja suunnittelu sekä Asenne-osiossa yhden korjauskohteen vieminen eteenpäin.

  • 2 helppoa osallistumismerkkiä johdantona aiheeseen. Tarvitsemasi lisätiedot löydät Johdanto-sivuilta ja Taustaoppaan sivuilta 5-6 (Tee-se-itse -sivulla). Lisätietoa Lukiolaisen ilmastolaskurista täältä.
  • 35 osaamismerkkiä, joilla näytät ilmasto-osaamisesi eri osioista
    Ruoka: 8 tehtävää
    Liike: 8 tehtävää
    Infra: 8 tehtävää
    Asenne: 11 tehtävää
  • 5 kokoavaa merkkiä:
    4 metamerkkiä
    Kunkin osion mikromerkit hyväksytysti suoritettuasi voit hakea metamerkkejä Ruoka-, Liike-, Infra- ja Asenne-osioista
    Supermerkin
    Kaikki muut merkit suoritettuasi voit hakea Koulun Ilmasto-osaaja -supermerkkiä
  • Halutessasi voit hakea suoritetulla Koulun Ilmasto-osaaja -osaamismerkillä lukion kurssisuoritusta.
  • Lisätietoja löydät Taustatieto-oppaasta (linkki Tee-se-itse -sivulla).

Mitä erilaiset merkit tarkoittavat?

Koulun Ilmasto-osaaja -osaamismerkki tarkoittaa seuraavaa:

  • Mikromerkki = tässä kokonaisuudessa n. 45 min tehtävä.
  • Metamerkki = yhden osion mikromerkit kokoava merkki. Ruoka-, Liike-, Infra- ja Asenne -metamerkit.
  • Supermerkki = kaikki mikro- ja metamerkit kokoava päämerkki, Koulun Ilmasto-Osaaja.
  • Osallistumismerkki = merkki, joka edellyttää osallistumista, mutta ei osaamisen osoittamista.
  • Osaamismerkki = merkki, joka edellyttää osaamisen osoittamista. On olemassa eri laajuisia osaamismerkkejä.
  • Merkin hakeminen = merkkihakemuksen täydentäminen Open Badge Factory -sivustolla joko Korjausoppaan tehtäviin vastaamalla tai näyttämällä osaaminen aiemman ilmasto-osaamisen avulla esim. liitetiedostoilla ja lähettäminen arvioivalle opettajalle.
  • Merkin suorittaminen = merkkihakemuksen hyväksyminen arvioijan osalta. Mikäli merkkihakemusta ei hyväksytty, voi hakemusta täydentää ja lähettää arvioitavaksi uudelleen.

Kysyttävää?

Merkit ovat vasta testattavana, joten ota yhteyttä, jos jokin on epäselvää! Huom. lukuvuonna 2021-2022 merkit ovat ensisijaisesti vain mukana oleville pilottilukioille. Ota silti yhteyttä ja katsotaan, mikäli merkkien suorittaminen onnistuisi myös sinun koulussasi.

Lue lisää

Osaamismerkit Ilmasto-osaaja Osaamismerkit Ilmasto-
jälki
Ilmastojälki. Sinä ja 100 000 nuorta. Lataa sovellus ja laske.
Koulu
systeeminä
Koulu systeeminä. Koulu osana systeemistä muutosta. Lue ja tutustu.
3
Ruokajärjestelmän päästöt. Kouluruoka päästölähteenä. Lue ja vastaa monivalintoihin.
4
Ruokavisioita. Leiki ruoalla. Pohdi tulevaisuuden ruokamurrosta.
5
Lounaan hiilijalanjälki. Lounaan jalanjälki. Laske ja vertaile.
6
Linjaston ja listan vietävänä. Onko edes mahdollista valita ilmastoruokaa? Kartoita ja arvioi.
7
Ruokailun avainluvut. Ruokailun päästöt. Selvitä hiilijalanjälki.
8
Ruokailun suositukset. Ohjataanko meitä? Perehdy ja pohdi.
9
Ruokavalintoja. Mihin haluaisit vaikuttaa? Valitse ja kartoita.
10
Ruokatekoja. Laadukasta ilmasto-
vaikuttamista. Suunnittele valmiiksi.
Ruoka
Metamerkki: Ruoka. Kouluruokailunne ilmastokunto. Testiaja muutokset laskurilla.
12
Liikkumisen päästöt. Liikkuminen päästölähteenä. Lue ja vastaa.
13
Koulumatkavisio. Koulumatka eilen, tänään, huomenna. Tutki ja visioi.
14
Koulumatkasi. Koulumatkan päästöjä yksin ja porukalla. Laske, vertaile ja skaalaa.
15
Muiden koulumatka. Koulumatkan monimuotoisuus. Kysy, analysoi ja vertaa.
16
Kouluretket. Koulu matkailee, päästöjä syntyy. Tutki ja laske.
17
Liikkumisen reunaehdot. Kuka päättää, millä mennään. Selvitä.
18
Liikkumisvalintoja. Liikkuminen on teko. Valitse ja kartoita.
19
Liikkumistekoja. Harkittua vaikuttamista. Suunnittele valmiiksi.
Liike
Liike-metamerkki. Koululiikkumisenne ilmastokunto. Testiaja muutokset.
21
Rakenteiden päästöt. Rakenteet päästölähteenä. Lue ja vastaa monivalintoihin.
22
Koulurakennus osana aikaansa. Energian vuosisata kouluissa. Lue ja pohdi.
23
Meidän ja muiden koulut. Rakennusten monimuotoisuus. Tutki ja vertaa.
24
Luokan hankintaminimi. Koulu konmarittaa. Analysoi ja haasta nykytila.
25
Mittasuhteet rakenteissa. Suuruusluokat syynissä. Perehdy ja suhteuta.
26
Digiloikan päästöt. Sähköinen kasvatus. Arvioi digiloikan ilmastovaikutusta.
27
Rakenteellisia valintoja. Muuttuvat rakenteet. Valitse ja kartoita.
28
Rakenteellisia tekoja. Mietittyä muutosta kouluun. Suunnittele valmiiksi.
Infra
Metamerkki: Infra. Koulurakenteidenne ilmastokunto. Testiaja muutokset laskurilla.
30
Asenteen merkitys. Yhteisön voima päästö-
vähennyksissä. Lue ja vastaa monivalintoihin.
31
Nopea muutos. Kriisi muutoksen mahdollistajana. Vertaile entisiä ja nykyisiä keinoja.
32
Heikot signaalit. Signaaleja tulevaisuudesta ja kauempaa. Kuvittele ja kirjaa.
33
Tulevaisuuden muistelu. Toisenlainen maailma on mahdollinen. Hahmottele ja eläydy.
34
Rivien väleissä. Identiteettihuolia ja maailmanmuutosta. Kirjoita rakentava vastine.
35
Parhaiten keskusteleva koulu. Kuuntelua ja näkökulmia. Suunnittele dialoginen keskustelu.
36
Koulun ilmastoasenne. Sisäinen ja ulkoinen ilmastoviestintä. Käy läpi ja kokoa.
37
Todelliset teot. Puhumalla päästö-
vähennyksiin? Analysoi koulusi ilmastotekoja ja puheita.
38
Kädenjälki. Suunnitelmat osaksi koulun käytäntöjä. Tee itse tai testamenttaa tekosi.
Asenne
Koulusi ilmastoasenne. Testiaja muutokset laskurilla.
40
Muutoksen nykytila. Ilmastokunnon kartoitus. Summaa ja kiteytä koko systeemi.
41
Viestinviejät. Kenen kanssa voisi tehdä yhteistyötä? Kehitä yhdessä.
Ilmastovahvuuksia. Kartoita tie eteenpäin.
>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> TEE-SE-ITSE-MUTTA-YHDESSÄ >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
Lukio painos 2021 - 2030